Kalaruokaverkko
Kalaruoan Ystävät Facebookissa
 

Kirjaudu kalaruokaverkkoon:      

Liity Kalaruokaverkkoon  

 
Kalaruokakeskustelu
 
 
 • Kalansyöjä Nro 1   • Kalansyöjä Nro 2   • Kalansyöjä Nro 3   • Kalansyöjä Nro 4   • Kalansyöjä Nro 6   • Kalansyöjä Nro 7   • Kalansyöjä Nro 9   • Kalansyöjä Nro 10   • Kalansyöjä Nro 11   • Kalansyöjä Nro 12 

Kirjolohen kirjava elinkaari


Mika Remes

Kirjolohen elinkaari pienestä mätipallerosta peratuksi vonkaleeksi kalakaupan tiskille kestää kahdesta kolmeen vuotta. Mikään ei synny tyhjästä. Kirjolohen kasvattamiseen tarvitaan energiaa, vettä, rehuja, lukuisia työvaiheita, pakkaamista, kuljetusmatkoja... Toiminnasta syntyy kuormitusta vesistöihin ja toisaalta tuotetaan terveellistä elintarviketta ja tarjotaan työtä sadoille ihmisille.
Tutkija Frans Silvenius selvitti kirjolohen vaihe vaiheelta, mitä kaikkea matkan aikana itse asiassa tapahtuu ja mitä seurauksia toiminnasta on ympäristöön. Selvitys on osa myöhemmin keväällä valmistuvaa kirjolohen elinkaarianalyysia

Emokalat

Kirjolohen elinkaaren alkupäässä on emokala. Emokalanviljely pyritään Suomessa mitoittamaan mahdollisimman tarkoin arvioidun mätitarpeen mukaisesti. Joillain laitoksilla emokaloista otetaan mätiä kerran, toisissa kolmena vuotena. Emokalojen ikä on maksimissaan kuusi vuotta. Emokalat kasvatetaan 13-15 asteisessa vedessä.
Emokalaviljelyn tekniikassa altaiden ja välineistön desinfiointi on tärkeää. Nykyisin yhä yleisesti käytössä olevat sora-, puu- ja betonialtaat on hankala puhdistaa riittävän tehokkaasti.
Kutuaikaa voidaan viivästyttää vettä viilentämällä ja aikaistaa lämmittämällä. Myös valaistusrytmin muutoksilla voidaan vaikuttaa kutuaikaan. Lukuunottamatta täysnaarasparvien muodostamista käännettyjen koiraiden avulla ei hormoneja Suomen kalanviljelyssä käytetä.

Haudonta

Kirjolohinaaras tuottaa 800-1800 mätimunaa kalakiloa kohden. Mätimunista kuoriutuu 60-90%. Haudontalämpötila on 5-15 astetta. 10:ssä asteessa haudonta-aika on 40 vuorokautta. Kuoriutumisen jälkeen lämpötilan tulisi tasaisesti nousta.
Kirjolohi on suomalaisessa kasvatuksessa kevätkutuinen. Mädin haudonta alkaa huhti-toukokuussa ja poikaset kuoriutuvat touko-kesäkuussa. Lämmitetyllä vedellä kasvatettujen poikasten tuotannossa mäti lypsetään tammi-maaliskuussa ja kuoriutuminen tapahtuu helmi-huhtikuussa.
Mädin haudonta silmäpisteasteelle saakka tapahtuu noin 70 litran muovisissa haudontasaaveissa. Veden tarve saavia kohden arvioidaan 0,3 litraksi sekunnissa 80 000 mätimunaa kohden. Haudonnan loppuvaiheessa mätimunat siirretään kuoriutumaan poikasaltaisiin, jotka voidaan mitoittaa tiheydelle 40 000 kappaletta kuutiometriä kohden.
Energiankulutus poikaskasvatuksessa on 50 grammaan saakka noin 1 kWh/poikanen (????), mutta sitä on vaikea täsmällisesti arvioida. Poikaslaitoksen lämmitysajat vaihtelevat suuresti. Veden lämmityksen ohella energiaa kuluttavat poikaslaitoksilla pumput. Energiana käytetään sähköä tai öljyä.

Poikaskasvatus

Kirjolohen poikaskasvatuksesta valtaosa eli 95 prosenttia menee ruokakalakasvatukseen ja loput istutuksiin. Poikaset viljellään lähes yksinomaan sisävesillä. Kainuun, Keski-Suomen ja Pohjois-Savon yhteenlaskettu osuus alle 20-grammaisten poikasten tuotannosta on 43 prosenttia. Ahvenanmaa tuottaa 45 prosenttia yli 200 grammaisista poikasista. Yhteensä vuonna 1999 tuotettiin 20,4 miljoonaa kirjolohenpoikasta.
Arvioiden mukaan 100 tonnin erän kaksikiloisen kirjolohen tuottamiseen tarvitaan 100 000 kappaletta 0-vuotiasta eli 5-20 grammaista poikasta. Poikaset toimitetaan ostajalle yleisimmin 10-20 grammaisina.
Poikastuotannon kuormitus vesistöihin on vähäinen. Vaikka 80 prosenttia poikastuotannon kuormituksesta vähennettäisiin, pienenisi kalankasvatuksen valtakunnallinen kuormitus vain 4-6 prosenttia.
Kirjolohi ei tarvitse samalla tavalla pohja-alaa kuin lohi ja taimen. Kasvatuksessa voidaan käyttää syviä altaita. Mikäli vesi saadaan järven syvänteistä, siitä on merkittävää hyötyä: kesällä vesi saadaan viileämpänä ja talvella lämpimänä kuin jokivesityksessä.
Veden tarve poikaslaitoksissa on arviolta litra kalakiloa kohden 15-18 asteen optimilämpötilassa. Vettä voidaan laitoksissa lämmittää sähköisillä vastuksilla ja lämpöä talteenottaa tai kierrättää lämmönvaihtimilla tai lämpöpumpuilla. Lämmönvaihtimilla saavutetaan 70-85 prosentin hyötysuhde. Veden kierrättäminen säästää energiaa. Kiertojärjestelmässä tulee vedestä saada kierrätetyksi 80-90 prosenttia, jotta lämmityskulut olisivat kohtuulliset.

Jatkokasvatus

Kirjolohta kasvatetaan ruokakalaksi pääasiassa verkkoaltaissa merellä. Näitä ovat kelluvat, upotettavat ja pohjalle sijoitetut verkkoaltaat sekä rannalta rannalle ja kapeikkoja sulkevat verkkoaitaukset. Kalaa vesikuutiota kohden voi olla 10-80 kiloa.
Tukirakenteina verkkoaltaissa käytetään styrox-täytteisiä ponttoneja, PVS-putkia ja metallikehikoita. Altaiden käyttöikä on pitkä, jopa 15-20 vuotta, joten materiaalilla merkitys ympäristön kannalta on vähäinen.
Itse kasvattamoilla ei yleensä ole sähköä vievää laitteistoa. Mahdolliset sähkölaitteet toimivat usein aurinkopaneelilla ja akuilla. Kasvatukseen liittyvät lämmitykset ja valaisu voivat olla 220 kWh kalatonnia kohden.
Käytäntö on osoittanut, että kirjolohi käyttää hyvin hyväkseen altaan syvyyteen aina kymmeneen metriin, mikäli happipitoisuus sen sallii. Tarvittavaksi virtaamaksi on Suomessa laskettu 28 litraa sekunnissa tuotantotonnia kohden. Altaaseen elinympäristönä vaikuttavat lähinnä hygienia, valaistusolot sekä kalojen yksilö- ja massatiheydet pinta-alaa ja tilavuutta kohden.
Kasvattamot käyttävät ns. antifouling-materiaalia estämään verkkoaltaiden levääntymistä. Sitä voi kulua 2-10 litraa tuotettua kalatonnia kohden. Antifouling-materiaalista tulee kuparioksidia pohjasedimenttiin arviolta 750 grammaa tuotettua kirjolohitonnia kohden.
Kalojen tehokkain ruokintakausi ajoittuu loppukesään. Samoihin aikoihin tapahtuu vedessä suuria happipitoisuuden vaihteluja. Suuri ja nopea happipitoisuuden laskeminen saa kalat voimaan huonosti, heikentää rehunkäyttöä ja samalla lisää kuormitusta.
Happiongelmaa voidaan ratkaista mm. virrankehittimellä tai syöttämällä generaattorilla lisähappea veteen. Happiolosuhteiden parantamisella ja oikealla ruokinnalla voidaan parhaimmillaan vähentää vesistökuormitusta 5-10 prosenttia maksimikuormituksesta. Tehokas hapetuslaitteisto maksaa keskikokoiselle kasvatusyksikölle noin 250 000 markkaa.

Jatkokasvatuksen kuormitus

Kuormitus on pääasiallisin kalankasvatusprosessissa ympäristöön vaikuttava tekijä. Pääosa kuormituksesta syntyy jatkokasvatusvaiheessa. Typpi- ja fosforikuormitusten suuruuden ja niiden aiheuttamien ympäristövaikutusten arviointi on oleellinen osa kalankasvatuksen elinkaariarviointia.
Ongelmia aiheutuu ravinnekuormituksen erilaisista vaikutuksista eri ympäristöissä sekä kuormituksen suurissa vaihteluissa laitoksittain. Näin ollen parhaita rehuja käyttävä laitos kalankasvatukseen hyvin sopivassa ympäristössä voi olla huomattavasti ympäristöystävällisempi kuin mitä keskimääräisistä arvioista voisi päätellä.
Suomen ympäristökeskuksen virallisten kuormitustilastojen mukaan kalankasvatuksen valtakunnallinen fosforikuormitus oli 128 tonnia ja typpikuormitus 1008 tonnia vuonna 1998. Prosenttilukuina vastaavat osuudet olivat 3 ja 2.
Kalankasvatuksen kuormitukselle tyypillistä ovat alueelliset erot. Prosentuaalisesti suurinta kuormitus on Kustavin, Taivassalon ja Houtskärin ympäristössä.
Koko maan tasolla fosfori- ja typpikuormituksen kasvu pysähtyi aikajaksolla 1989-93. Viime vuosina kuormitus on vähentynyt suhteessa tuotantoon. Hyvän kehityksen on mahdollistanut rehujen ja ruokintatekniikan kehittyminen ja rehukertoimen lasku.

Perkaus

Kalan elontaival päättyy perkaukseen. Kirjolohen käsittely alkaa kalojen kokoamisella, lajittelulla ja nostamisella. Sitten kalat tainnutetaan ja veri valutetaan pois. Sisäelimet poistetaan, kala pestään, lajitellaan, punnitaan, jäähdytetään ja jäitetään. Pakkaamisen jälkeen se on valmis kuljetettavaksi asiakkaalle. Kirjolohi kuljetetaan kasvatuslaitoksilta usein suoraan kauppoihin. Tuoreen kirjolohen varastointiaika vähittäiskaupoissa on useimmiten alle vuorokausi.
Yleisin kalojen tainnutustapa on hiilidioksidi. Myös sähköä käytetään. Hiilidioksidia kuluu 0,8-1,7 kiloa kalatonnia kohden. AGA:n valmistama hiilidioksidi syntyy sivutuotteena, joten sen merkitys ympäristön kannalta on olematon.
Verestyksessä kala pistetään ja se siirretään tyhjennysaltaaseen, missä kalan sydän pumppaa veren pois elimistöstä. Verta on noin 5 prosenttia kalan painosta ja se aiheuttaa suurimman osan perkauksen kuormituksesta.
Kasvattamoiden yhteydessä toimivat perkaamot ovat usein manuaalisia. Tukkukaupan yhteydessä toimivat perkaamot ovat pitkälle koneellistettuja. Energiaa käyttävät perkauskoneiden lisäksi pumppaukset ja sähkömoottorilla toimivat kuljettimet. Niiden energiankulutus on yhteensä noin 15-20 kWh tonnia kohden. Perkauksen energiankulutus vaihtelee paljon. Energiaa kuluu myös jäittämiseen.
Pesuvetenä käytetään luonnon- tai talousvettä. Kilon kala vaatii noin 1,5-2,5 litraa huuhteluvettä. Yhteensä koko perkausprosessin vaatima vesimäärä on kolmisen litraa perattavaa kalakiloa kohden. Jäätä tarvitaan 200 grammaa kalakiloa kohden. Jääkoneen energiantarve voi olla 55 kWh tonnia kohden.
Myyntikokoisen kirjolohen kokonaispainosta on 15-20 prosenttia perkausjätettä eli ruoansulatuselimiä ja muuta sisäelimistöä sekä verta ja suolistorasvaa. Kidusten osuus kalasta on noin 3 prosenttia.
Kirjolohen perkausjätettä syntyy Suomessa vuosittain noin 3-4 miljoonaa kiloa. Happosäilötty perkausjäte voidaan käyttää pehmeärehun raaka-aineeksi tai turkiseläinten ravinnoksi. Perkausjäte voidaan myös kompostoida tai toimittaa kaatopaikalle. Jätteen säilöntään käytetään muurahaishappoa, jota kuluu arviolta kilo kirjolohitonnia kohden. Perkausjätteiden fosforipitoisuus on 0,5 kiloa tuotettua kalatonnia kohden.
Perkausjätevedet sisältävät rasvaa ja huomattavia määriä suolistoperäisiä bakteereja. Perkausjätevedet tulee johtaa viemäriverkkoon, mikäli laitoksen sijainti sen mahdollistaa. Jätevesiä on mahdollista myös esikäsitellä suodattamalla tai sakokaivolla ennen viemäriin johtamista. Vähäiset perkausvedet voidaan johtaa umpikaivoon.


Jatkojalostus

Kymmenen suurinta yritystä jalostaa Suomessa yli puolet jalostukseen tulevasta kalasta. Kalanjalostusyrityksistä 70 prosenttia toimii Länsi-Suomen läänissä. Jalostus työllistää 1200 henkeä, joista 450 osa-aikaisesti.
Jalostuksessa kylmäsavustus kuluttaa suolaa 20 grammaa kiloa kohden ja lämminsavustus alle 10 grammaa. Savustamot kuluttavat energiaa uunin lämmitykseen ja kylmäsavustuksessa savun kylmentämiseen +18-asteeseen.
Savun tuottamiseen kuluu esimerkiksi leppäpuruja 6,25 grammaa kalakiloa kohden. Lämminsavustukseen kuluu aikaa puoli tuntia. Kylmäsavustukseen voi kulua kolmekin vuorokautta. Purun sytyttämiseen tarvitaan nestekaasua.
Useissa jalostamoissa fileointi tapahtuu paikan päällä. Fileoinnissa syntyvästä kiinteästä jätteestä 90 prosenttia menee rehunvalmistukseen ja loppu kaatopaikalle.
Jalostuksessa kuluu energiaa 2340 kWh tuotettua tonnia kohden, mikä sisältää savustuksen, fileoinnin, jäähdytykset ja erilaiset lämmitykset.

Kuljetukset

Kalan kuljetuksessa käytetään kontteja, joissa perusmodulissa hyvin eristetyssä kylmiössä kalaa voidaan säilyttää tuoreena jäähdytettynä useita vuorokausia.
Kasvattamoiden omat autot eivät yleensä ole jäähdytettyjä, mutta toimitusmatkatkin ovat lyhyitä, useimmiten alle 50 kilometriä. Yli 200 kilometrin kalakuljetukset tehdään kylmäautoilla. Saaristossa kalat tuodaan usein veneillä rantaan jatkojalostusta varten. Paluukuormissa kuljetetaan rehuja laitoksille.
Rehunkuljetusmatkat ovat Lounais-Suomessa pääkasvatusalueilla keskimäärin 60-70 kilometriä. Kerralla kulkee rehua 12 tonnia ja suurille laitoksille 28-36 tonnia. Suurimmat rehujen kertakuljetukset suuntautuvat Kainuuseen ja Lappiin, jolloin keskimääräinen kuljetusmatka on arviolta 150 kilometriä.
Kalojen ja rehujen merikuljetuksiin kuluu polttoöljyä ja bensiiniä. Kuljetusmatka ulompana merellä sijaitseviin altaisiin on keskimäärin 3 kilometriä.
Poikaskala tuodaan laitoksille yleensä Savosta, Keski-Suomesta tai Kainuusta mutta myös Satakunnasta ja Uudeltamaalta. Kuljetusmatkat ovat keskimäärin 400 kilometriä. Poikastoimituksissa auto joutuu ajamaan takaisin tyhjänä ja se on desinfioitava kuljetuksen jälkeen.

Pakkaukset

Tuore kala pakataan kasvattamoilla 10:n tai 20:n kilon solumuovisiin kertakäyttölaatikoihin. Laatikkovalmistajia on useita. 10 kilon laatikon massa on 200 grammaa. Raaka-aine on polystyreeniä. Polttoöljyä kuluu sen valmistuksessa 1,1 kiloa laatikon raaka-ainekiloa kohden ja sähköä 2,5 MWh raaka-ainetonnia kohden. Pentaania on raaka-aineessa 5,5 prosenttia, mikä päätyy ilmakehään. Jätettä tai jätevesiä valmistamisesta ei synny. Materiaali on kevyt kuljettaa: sadan kuution rekkalasti painaa noin tonnin.
Kalan rehun pakkaamiseen käytetään rehutehtaissa yleensä 500 kilon suursäkkejä ja 25 kilon piensäkkejä. Rehuraisiolle säkit valmistaa UPM-Rosenlew. Säkit valmistetaan muovilla päällystetystä säkkikankaasta. Säkkien kuljetusmatka on 130 kilometriä. Kerralla kulkee 50 000 piensäkkiä tai 2850 suursäkkiä.
BioMar käyttää polyeteenistä ja propaanista valmistettuja säkkejä. Säkit valmistaa Borealis Polymers Oy. Piensäkin valmistus kuluttaa energiaa 0,5-0,6 kWh säkkiä kohden ja suursäkin valmistus 3 kWh säkkiä kohden.
Valmiin kalatuotteen pakkaamiseen sopii ympäristön kannalta parhaiten ohuet mutta suojaavat kalvot. Biohajoavat ja valokemialliset hajoavat muovit on myös nähty ratkaisuna jätteenkäsittelyongelmiin. Pakkausmateriaaleja voidaan myös polttaa, jolloin niistä saadaan lämpöenergia talteen.

Rehut

Kirjolohen kasvatuksessa käytetään lähes yksinomaan teollisesti valmistettuja kuivarehuja. Suurin Suomessa toimiva rehunvalmistaja on Rehuraisio. Suomen Rehu Oy lopetti valmistuksen vuoden 1999 lopulla. Rehua tuovat Suomeen BioMar ja Wasa Opti. Vuonna 1998 kalanrehua käytettiin arviolta 23 miljoonaa kiloa.
Kirjolohen rehut valmistetaan kalajauhosta (30-40%), kalaöljystä (25-30%), soijatiivisteestä (8-15%), vehnäjauhosta (10-15%) ja vedestä (3-7%). Suomessa käytettäviin kalanrehuihin ei käytetä raaka-aineena Itämeren silakkaa. Silakan käyttöä estää sen korkea dioksiinipitoisuus, tarvittavien silakkamäärien saatavuus sekä rehujen valmistustekniikka ja kustannukset.
Kalajauhoa tuodaan Suomeen Tanskasta, Norjasta ja Islannista. Kuljetus tapahtuu pääosin laivoilla.Vuonna 1999 kalajauhoa tuotiin 14,2 miljoonaa kiloa ja kalaöljyä 2,9 miljoonaa kiloa. Tanskalaisen kalajauhon raaka-aineena on pääosin silli, villikuore ja pikkutuulenkala. Huomattava osa raaka-aineesta on roskakalaa eli ruokakalan kalastuksen sivutuotetta.
Tanskalaisen kalajauhon valmistuksessa eniten energiaa kuluttava vaihe on veden erotus kalasta. Kalasta 80 prosenttia on vettä, joka kaikki poistetaan. Kuumennuksessa kalassa oleva rasva vapautuu kudoksista, proteiini koaguloituu, öljy vapautuu ja vesi sitoutuu fysikaalis-kemiallisesti. Seuraavaksi öljy ja suuri osa vedestä poistetaan valuttamalla, puristamalla tai linkoamalla. Puristusnesteestä erotetaan öljy ja kiinteät aineet. Noin viidestä tonnista kalaraaka-ainetta syntyy tonni kalajauhoa ja 200 kiloa kalaöljyä.
Yksi tonni raaka-ainetta vaatii 43 kuutiota maakaasua, mikä vastaa 43 kiloa polttoöljyä. Prosessilaitteiden pyörittämiseen vaaditaan 44 kWh sähköä. Jätevettä kalajauhon valmistuksessa ei juuri synny. Kuivaushöyryt poltetaan hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Hajunpoistossa vedenkulutus on 4500 litraa minuutissa ja sähkön 50 kWh.
Rehuraision käyttämästä kalajauhosta noin 90 prosenttia tulee Tanskasta ja 10 prosenttia Norjasta. Kuljetusmatka Turun tai Naantalin satamasta tehtaalle on lyhyt, 10-15 minuuttia. Rehuraision käyttämä vilja on kotimaista, silloin kun sitä on tarjolla. Vilja tuodaan tehtaalle Lounais- ja Etelä-Suomesta. Kuljetusmatkat ovat noin 200 kilometriä. Rehuraision käyttämät soijatuotteet tuodaan laivoilla Tanskasta, minne taas tuodaan soijapapuja laivoilla lähinnä Pohjois-Amerikasta.
Kirjolohen kuivarehun valmistuksen päävaiheita ovat raaka-aineiden jauhatus, kypsennys, kuivaus, seulonta ja pakkaus. Rehuvalmistuksen eniten energiaa kuluttava vaihe on rehumassan puristaminen ekstruusiolaitteissa pelleteiksi. Energiaa kuluu myös rehuaineksen kuivatuksessa, missä ainesta pidetään tunti sadassa asteessa.

Lääkitys

Kalatauteja torjutaan kalankasvatuksessa desinfioinnilla, antibioottilääkityksellä ja rokottamisella. Desinfiontiaineena on käytetty mm. natriumhypokloriittia sekä jodoforeja. Myös natriumhydroksidia, etanolia, formaliinia ja vetyperoksidipohjaisia valmisteita käytetään. Desinfioinnissa käytettyjä huuhteluvesiä imeytetään maahan tai kemikaalikaivoon. Mädin vesihomeen torjuntaan on käytetty malakiittivihreää, mutta sen käyttö on kielletty vuoden 2001 alusta.
Kaloja rokotetaan Suomessa bakteerien aiheuttamaa furunkuloosia ja fibrioosia vastaan. Rokotteet annetaan injektio- tai upotusmenetelmällä. Rokotteiden määrät ovat olleet viime vuosina kasvussa. Samalla antibioottien käyttö on voimakkaasti vähentynyt. Rokotteet eivät aiheuta lääkerehujen tapaan jäämä- eikä resistanssiongelmia. Vuonna 1998 Suomessa käytettiin 616 litraa fibrioosirokotetta ja 8865 litraa furunkuloosirokotetta.
Antibioottilääkkeistä on käytetty lääkerehuun oksitetrasykliiniä, oksoliinihappoa ja sulfametopiriiniä. Lääkejäämät on teoriassa mahdollista poistaa lähtevästä vedestä suodattamalla. Antibioottien käytöstä vastaavat eläinlääkärit.
Lääkerehua käytettiin vuonna 1998 102 tonnia, josta aktiivisen lääkeaineen määrä oli 385 kiloa. Lisäksi kasvattajat sekoittavat itse antibiootteja eläinlääkärin määräyksen mukaan rehuun arviolta 100-150 kiloa. Tällöin antibioottien kokonaismäärä olisi vuodessa 500-550 kiloa. Suomessa käytetyn lääkerehun valmistaa Rehuraisio.
Selvää syy-yhteyttä antibioottien joutumisesta kalanviljelylaitokselta pohjan sedimenttiin ei ole havaittu. Sedimentistä todettujen lääkejäämien esiintyminen on paikallinen ilmiö. Antibiootteja sisältävien lääkerehujen käyttö saattaa aiheuttaa antibiooteille vastustuskykyisten bakteerikantojen syntymistä kalankasvatuslaitoksilla ja synnyttää antibioottiresistanssia simpukoille, äyriäisille ja luonnonkaloille kasvattamoiden ympäristössä. Lääkerehu maistuu huonosti sairaalle kalalle. Tällöin jopa 70-80 antibiootista voi joutua ympäristöön. Osuus vaihtelee suuresti antibiootista riippuen.
Kasvatettu kirjolohi on puhdas elintarvike. Eläinlääkintä ja elintarvikelaitos EELA ei ole havainnut kirjolohesta lääke- tai torjunta-ainejäämiä eikä myöskään raskasmetalleja eikä kiellettyjä kasvunedistäjiä.

Lähteet:
Kala- ja riistaraportteja nro198: Frans Silvenius, Kalankasvatus ja ympäristö, esiselvitys elinkaariarviointia varten, Helsinki 2000
Kala- ja riistaraportteja nro198: Frans Silvenius, Kalankasvatus ja ympäristö, kalankasvatuksen prosessikuvaus, Helsinki 2000




 
 
| Etusivu | Kalaruokaverkko | Tiedotteet | Kalaruokaohjeet | Ruokaohjeet | Juomat | Kalastus | Verkkokauppa | Palaute | 
1261369
 
Suomen Kalaruoan Ystävät ry., Mannerheimintie 21-23 C, FI-00250 Helsinki , Finland kalaruokaverkko [ät] fishfood.fi
Webbinen.net